Miksi on niin paljon helpompaa olla matkalla kuin perillä? Sateisena syysiltana puolityhjässä bussissa voisi matkustaa tuntitolkulla. Katsoen välillä eteenpäin, horisontissa vain märkä asfaltti, sateen piiskaamat lehdet ja pimeys.

Ajatus napin painamisesta poistumista varten tuntuu ahdistavalta. Entä jos jatkaisin vielä matkaa? Täällä olen turvassa, eikä minun tarvitse miettiä mitään. Ei omaa tai muiden elämää.

Perillä omalla kotipysäkillä totuus lyö kasvoihin. Minä olen tässä ja on pakko liikkua. Kulkea eteenpäin. Tehdä päätöksiä. Surra. Iloita.